torstai 18. joulukuuta 2014

Mummojen taivas

Mummojen taivas, on eräs osto ja myyntiliike jossa tapaan käydä.
Sen oikea nimi ei ole suinkaan mummojen taivas.Itse olen sen nimen sille liikkeelle antanut, koska siellä häärää ja on myyjinä mummoja.Ovat vapaaehtoistyössä siellä eläkepäivinään.Siellä on myös myynnissä juuri kaikkea mummojen aikaista tavaraa.Siis kaikkea ihanaa tälläiselle romun ja vanhan kerääjälle.Eikä siellä kauheen kallistakaan ole.
Tänä aamuna siellä kävin ja niinkuin aina löysin kaikkea kivaa mukaani sieltä.
Se liike vielä panostaa esille panoon siellä.Ajankohdasta riippuen siellä on näyteikkuna laitettu aina todella kauniiksi.Ja näin joulun aikaan siellä soi kaunis joulumusiikki hiljaa taustalla.Esille on laitettu jouluisia tavaroita.Ja mummelit hyväntuulisina laittavat tavaroita paikoilleen ja takahuoneesta leijuu kahvin tuoksu.Kassalla mummo laskee päässä ostosten summan ja lyö sen koneeseen.Todella ihana paikka :)Sinne kun menee on olo kuin menisi ajassa taaksepäin vaikka liike on melkein keskellä kaupunkia.Ja siellä tänään käydessäni sain sen joulufiiliksen mitä olen etsinyt.
Ehkä sen sai juuri aikaan se kiireettömyys,iloiset mummot touhuissaan ja se kaunis joulumusiikki taustalla....Joko sinä olet joulufiiliksesi löytänyt ?

Näyteikkunaa, toisella puolella istui mummo jonka mä unohdin kuvata !


Tuossa pöydällä näkyvä raamattu oli vuodelta 1824.Hintaa en edes kysynyt :D


Tälläinen enkeli kotiutui hintaan 1 e, korkeutta tällä on 80cm.






Tuo kukkatyynyliinä ja ruskea tähti peitto oli ihan uusia ja hinta yht 5e.


Puuta molemmat ja maksoi 1e yht ..

Tuikkukipot on Party Liten ja oli meillä jo ennestään..mutta nyt ne löysi paikan tämän kauiin puulautasen kanssa.



Ja tervetuloa sinä uusilukijani ♥



5 kommenttia:

  1. Kauniita, edullisia ostoksia, etenkin puiset kynttilänjalka ja tarjotin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sieltä löytää aina jotain ihanaa.Tuovat paljon ruotsista ja tanskasta ja virostakin kaikenlaista.Mutta jos oikeen kärkkyy jtn siellä pitäisi käydä monta kertaa viikossa koska parhaat jutut viedään nopeesti.

      Poista
    2. Niin ja tervetuloa tänne Villa Sievähelmen maailmaan :)

      Poista
  2. Nytkö sinä sinne pääsit, eikö olekin ihanaa penkoutua, etsiä ja tehdä löytöjä. Toisen romu on toisen aarre. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin joo, monta päivää meni sen pöydän tuunailussa, että en malttanut lähteä :D .Mä haluaisin alkaa sellaiseksi keräilijäksi joka työkseen kiertelee kirppareita ymn liikkeitä romuja ja aarteita etsimässä!

      Poista

Olen iloinen kaikista kommenteista joita saan :)